28. marraskuuta 2013

Kosmetiikka kulkee kompotissa

Olemme appivanhempien luona kiitospäivän vietossa. Minun ensimmäinen kiitospäiväni ikinä ja odotan innolla päivällistä! Olen nähnyt kalkkunapäivällisiä niin monessa elokuvassa ja tv-sarjassa, että tiedän odottaa ylensyömistä ;)

Mutta eilinen ajomatka Oregoniin oli kyllä yksi kamalimmista ikinä; ruuhka oli hirveä kun kaikki matkustaa kiitospäiväksi jonnekin. Kissat eivät oikein tykänneet, mutta perillä ollaan ja onneksi paluumatkalle lähdetään vasta sunnuntaina. 

Tuosta otsikon kompotista vielä, se on mun kesällä ostaman uuden kosmetiikkapussukan nimi, joka on aina yhtä ihana pakata mukaan :D Kyllä se ansaitsi ihan oman postauksensa kun kuosi on niin nätti ja iloinen. Hyvältä tuntuu tuollaiset Suomesta muistuttavat asiat ja tavarat täällä valtameren toisella puolen.

26. marraskuuta 2013

Treeniä Amerikan malliin


Uusi kulkupeli ja taustalla upouusi kuntokeskus

Yksi keskikokoisista huolenaiheistani Amerikkaan muutossa oli kunnossa pysyminen. Antakaas kun selitän. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta olen aina tykännyt syödä, ja liikkua. Mutta perusolotilani on sohvaperuna :D Tai siis olen samanlainen kuin meidän kisut. Ja koska tykkään kaikesta makeasta, ja herkuttelen muullakin ruoalla jatkuvasti, niin pitää sitä vähän vastapainoksi liikkuakin.
 
Niinpä yksi ensimmäisiä järjestettäviä asioita muuton jälkeen oli polkupyörän hankinta. Päätin kesällä, että kolmentoista vuoden ja kolmen kaupungin jälkeen oli aika jättää keltainen salama (Helkama) Suomeen ja ostaa alle uusi kulkupeli täältä. Ja näin jälkikäteen ajatellen päätös oli siksikin mainio, että olisin vieläkin ilman pyörää - muutosta on tarkalleen 6 viikkoa - koska muuttokuormani on vieläkin matkalla Seattleen :(
 
Muuttoviikollani avattiin myös tuohon ihan kävelyetäisyydelle uusi kuntokeskus, jossa pääsen jumppiin, spinningiin ja kuntosalille. On siellä koriskenttä ja uima-allaskin, mutta niitä en taida testata. Ehdin olla tyytyväinen motivuslainen yli kymmenen vuotta (hui! niin kauanko sitä on jo pumppailtu) ja nyt mantereen vaihduttua aloitteleva kakkosnelonen. 
 
Täällä olen ekaa kertaa elämässäni treenannut personal trainerin avustuksella säännöllisesti ja tykännytkin siitä. Ei minusta kuitenkaan vielä(kään) ole salitreenajaa tullut; yksin tulee useimmiten valittua ohjattu tunti salitreenin sijaan. Trainerin kanssa on tietty kiva nostella vähän painojakin, kuten viimeksi tänä aamuna :)

Nyt on edessä viiden päivän lomailutauko kiitospäivän takia. Me mennään D:n vanhempien luo Oregoniin loppuviikoksi syömään ja pelailemaan uusien sukulaisteni kanssa!

22. marraskuuta 2013

22.11.1963

Katsoin juuri televisiosta, kun Dallasin pormestari piti muistopuheen JFK:n kuoleman 50-vuotispäivänä. Puheen päätteeksi pidettiin minuutin hiljaisuus. Kylmiä väreitä...

Tällaisena päivänä sitä tuntee itsensä tavallista enemmän ulkopuoliseksi. Mutta samalla on jotenkin mahtavaa, että saan asua ihan toisenlaisessa maassa ja nähdä ja oppia tätä kulttuuria. Historia on totta kai valtava osa sitä. 


Mutta sitten iloisempiin asioihin! Meillä on ollut kolmena viime yönä pakkasta, jihuu :) Musta täällä on ollut ihan liian lämmintä koko lokakuun ja vielä marraskuun alussakin. Tietty se johtuu siitä, että täällä on erilainen ilmasto kuin Suomessa (mutta vain vähän eri), mutta kyllä musta ois kiva jos saataisiin vaikka luntakin...


17. marraskuuta 2013

Lomakkeita, allekirjoituksia ja passikuvia

Ulkomaillemuutto (ja ehkä etenkin EU:n ulkopuolelle muuttaminen) koostuu enimmäkseen erilaisten papereiden täyttämisestä. Tuntuu kovin ihmeelliseltä, että samoja asioita kysytään melkein joka kaavakkeessa, vaikka paperit menevät yhden ja saman instanssin käsiteltäväksi. Tämän muuttoprosessin paperityöt aloitti D viime vuoden heinäkuussa ja pitkän odottelun jälkeen oli minun vuoroni tämän vuoden heinäkuussa. Viisumia varten on pitänyt hankkia kopioita syntymätodistuksesta, passista, rikostaustasta, antaa tietoja omista vanhemmista, työ- ja opiskeluhistoriasta ja parisuhteesta. Passikuviakin olen otattanut hakemuksia varten jo ainakin kymmenen... Kaiken tuon paperimäärän käsittelystä joutuu vielä maksamaan :( Eikä missään vaiheessa prosessia tietenkään voida luvata, että anomus hyväksytään.

Kuluvalla viikolla täytettiin ja postitettiin vihdoinkin mun Green Card -paperit; nyt kun ollaan naimisissa ja täytän täten liittovaltion asettamat vaatimukset niin ei voida enää kuin odottaa myöntävää päätöstä. Jonka siis pitäisi tulla parin kuukauden sisällä viimeistään, ja positiivisen päätöksen saamisen pitäisi olla läpihuutojuttu, koska en ole mikään murhaaja tahi sotarikollinen ;) Samassa kuoressa lähetettiin myös työlupahakemukseni, jotta pääsisin vihdoin etsimään jotain keinoa ansaita elantoni tällä pallonpuoliskolla. Mutta nautin kyllä täysin rinnoin tästä tämänhetkisestä "pakkolomasta", jollaista ei ole ollutkaan sitten ensimmäisen opiskeluvuoden, jolloin en vielä ollut osa-aikatöissä.

 

Hyviä uutisia kotiutumisen kannalta saatiin jo lauantaina, kun sain postissa sosiaaliturvatunnuksen! Sitä haettiin toissa perjantaiaamuna jonottamalla tunnin verran sosiaalitoimistossa. Mutta onneksi hakemus hyväksyttiin, sillä toisinkin olisi voinut käydä. Lisäksi sain ihan oman, amerikkalaisen luottokortin :) Ei tartte enää käyttää vain suomalaista masteria.

14. marraskuuta 2013

Suomi-ikävän muruja

Alkuviikosta sähköpostiini tupsahteli erinäisten lempikauppojeni joulumeilejä, joista mielelläni haen inspiraatiota. Ja vaikka mielestäni on vielä vähän aikaista rientää jouluostoksille, niin pientä harmitusta aiheutti se kun tajusin etten tänä vuonna pääse shoppailemaan Marimekon liikkeisiin :(

Tuota ehdin harmitella muutaman kerran kunnes posti toi lohtua pienen, nätin paketin muodossa; synttärilahja Suomesta!


Ihanassa mustavalkoisessa pallopussissa oli kirkkaanväriset tasaraitasukat ja söpöistä söpöin Puketti-koriste!


Miten voikin ajoitus olla joskus niin oikea :) Ystävän lahjavalinta osui ja upposi. Mutta asiaan liittyen täytyy kyllä kertoa vielä yhdestä saamastamme häälahjastakin, joka on niin nätti että. Kummityttöni pääsi Amerikan häihimme vanhempieni mukana ja oli tuonut Suomesta asti meille lahjan; tadaa!


Punainen teekannu, jota en tiennyt edes olevan olemassa ennen kuin avasimme paketin. Olin haaveillut jostain mustavalkokuviollisesta, mutta punainen on miljoona kertaa sopivampi meille (kummitytön äidillä on kadehdittavan hyvä maku, hän lienee ehkä avittanut lahjan valinnassa) ja täten ihan napakymppi!

10. marraskuuta 2013

Vohveleita ja jalkapalloa

Täällä päin sunnuntait on monessa kotitaloudessa pyhitetty urheilulle. Perheellisille se saattaa tarkoittaa junnupelejä ja kentän laidalla seisomista, mutta muille kyseessä on päivä telkkarin ääressä. Sunnuntaina pelataan ympäri maata amerikkalaista jalkapalloa ja melkein kaikki NFL:n joukkueet pelaavat päivän aikana. Vain neljä joukkuetta (vaihtuvat joka viikko) eivät pelaa sunnuntaina, koska televisionkatsojia tavoitellaan tätä nykyä myös yhdellä maanantai-illan pelillä ja yhdellä torstai-illan pelillä.

Niinpä ensimmäinen synttärini Amerikassa aloitettiin Seattle Seahawksien pelillä ja herkkuaamiaisella :) Täytyy myöntää, että en ymmärrä läheskään kaikkia pelin hienouksia, mutta kannustan jo sujuvasti D:n rinnalla oman kaupungin joukkuetta! Onhan mulla sentään aika monta vuotta penkkiurheilua takana.

Ja Seahawks voitti ihan ylivoimaisesti! Niiden kausi on mennyt tähän asti tosi hyvin; 9 voittoa ja vain yksi tappio. Ehkä ne pelaa vielä kauden päätteeksi Super Bowlissa!

Omalla vohveliraudalla tehdyt vaahterasiirappikauravohvelit maistuivat makoisilta ja ne oli paljon helpompi tehdä kuin amerikkalaiset pannukakut, joten lähitulevaisuuden viikonloppuaamiaiset tulee todennäköisesti koostumaan erilaisista vohveliherkuista :D

8. marraskuuta 2013

Kuukauden verran



Täällä sitä ollaan, Amerikan länsirannikolla! Elämä on vienyt mukanaan viimeiset pari kuukautta; maastamuuton suunnittelu, muutto ja heti perään häät veivät kaiken ajan ja energian. Mutta nyt aloitetaan bloggaaminen uudelta pohjalta, täällä Hel(sinki)-Sea(ttle)Lately "uutisvirrassa".



En suostu ottamaan kirjoittamisesta paineita, mutta haluaisin onnistua välittämään sanoin ja kuvin ajatuksia, tunnelmia ja erikoisuuksia, joita kohtaan täällä päivittäin. Olen aika innoissani tästä elämänmuutoksesta :)