Sunnuntaina rikottiin tammikuun lämpöennätys meidän kaupungissa; 18 astetta lämmintä! Paitahihasillaan oli kiva käydä kävelyllä, mutta jotenkin tuntuu siltä että talvea ei vielä ollutkaan. On vaikea olla iloinen ennätyksistä kun niin ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla.
Laskettelemassakaan ei vielä olla käyty, joten toivotaan että kylmä tekee paluun ja päästäisiin suunnitelmien mukaan maaliskuun alussa rinteeseen osavaltion itäosassa.
Mutta tapahtui lauantainakin jotain uutta ja erikoista: pääsin Seattlen keskustaan shoppailemaan uuden tyttökaverin kanssa! Ja siis sellaisen joka ei ole D:n kaverin vaimo tai muuten D:n kautta tavattu. Ei sillä etten heistä kaikista tykkäisi, mutta heidän on vähän "pakko" avioliiton kautta jutella ja olla mulle mukava ;) Uusi ystävä on työkaverini ja meillä luisti juttu ja puhumista riitti moneksi tunniksi. Voisin sanoa, että ilta oli hyvinkin onnistunut. Ei ainoastaan siksi, että meidät kutsuttiin jo ystäväni ja hänen miehensä luokse syömään helmikuussa, vaan myös näiden ansiosta:
<3 Käytännölliset (kun ne on matalat), mutta erikoiset (ei kultaisia kenkiä turhan usein näe) uudet kenkäihanuudet tuli kaupungilta kotiin. Kappas miten satuttiinkaan päätymään kenkäkauppaan... Ei ehkä tule kenellekkään yllätyksenä, että uuden ystäväni ja minun ensimmäiset keskustelut töissä eivät suinkaan käsitelleet työasioita vaan kenkiä :) Ihastelimme vuoropäivin toistemme jalkineita ja niin päädyimme puhumaan muistakin asioista.
Yksi kamalimpia asioita maastamuutossa on se, että rakkaimmat ystävät ja perhe ovat fyysisesti kaukana. Onneksi yhteydenpito on tänä päivänä paljon helpompaa ja reaaliaikaisempaa kuin vaikka 80-luvulla, joten ikävä ei ole sietämätön. Onhan minulla täällä perhettä ja kavereita, muttei vielä läheistä tyttökaveria. Toiveissa on, että pian voin kutsua A:ta ystäväksi.
