27. toukokuuta 2014

Muistamisen päivä (ja kolmen päivän viikonloppu!)


Meillä on takana mukava pitkä viikonloppu; sain vierashuoneen maalattua ja yhdessä siivottiin pihaa vähän edustavampaan kuntoon. Alkoi jo mieltä painamaan tieto siitä, että meidän piha on kadun kauhein. Ehdittiin lauantai-iltana elokuviinkin, joten viikonlopusta ei muodostunut täyttä työleiriä ;)

Eilen käytiin paikallisessa pihakaupassa, josta saa sekä pihahuonekalut että pensaat, kukat ja lannoitteet, siemenet ja purkit. Mietitään parhaillaan että mitä kesäkukkia sitä voisi tuohon etupihalle piristykseksi laittaa. Tänään mukaan lähti vain tuollainen roikkuva viritys. Piristää sekin kummasti etuoven vieressä! Kyllä tuollainen maanantaivapaa tekee ihmeitä, kun sunnuntai on niin kuin toinen lauantai ja edessäoleva työviikko on vain neljä päivää pitkä. Enemmän tällaisia!




Ehdokkaani eurovaaleissakin pääsi läpi :)

18. toukokuuta 2014

Suomi-viikko kuvina


Kotiinpaluusta on nyt tasan viikon päivät. Työviikko oli raskain tähänastisista, ja se sai loman tuntumaan entistä kaukaisemmalta. Miten siitä onkaan vasta viikko kun lennettiin Suomesta kotiin. 

Reissu oli onnistunut, mitä nyt olisi vähän paremmat ilmat kyllä saanut olla; ilman räntäsadettakin olisi pärjätty. Mutta perhettä ja ystäviä oli ihana nähdä.



Syy matkan ajankohtaan oli ystävän häät, joita vietettiin heti seuraavana päivänä saavuttuamme Helsinkiin. Opiskelujen alusta asti yhdessä ollut kolmikko kokoontui jälleen lähes vuoden tauon jälkeen <3 Ja nyt kaikki kolme ovat rouvia; vuoden sisällä meistä jokainen on mennyt tahollaan naimisiin.



Matkalla teki mieli maistella tuttuja, kaivattuja makuja. Kovasti tuli syötyä esimerkiksi kalaa ja pullaa viikon aikana :) 
Matkalaukkuun kotiinviemisiksi hankin irtokarkkia, reissumiestä, purkkaa, vähän Marimekkoa sekä Finrexiniä tulevien nuhien varalle.


Moni on täällä kysynyt tällä viikolla, että tuliko koti-ikävä kun pääsin takaisin Suomeen. En itse ollut asiaa juurikaan ajatellut, mutta ei nyt matkan jälkeen ainakaan ollut ikävä kun sain palata kylmästä Suomesta helteiseen Seattleen. Kaunis, aurinkoinen sää auttaa aina pitämään mielen iloisena.



Ja totta se taitaa olla, että koti on siellä missä sydän on. Kotiin oli hyvä palata, rakkaiden kissojen luo ja omaan sänkyyn. Onneksi on Skypet ja whatsappit niin yhteyttä voi pitää ilman että joutuu konkurssiin.


Ehdin reilussa viikossa tapaamaan monia ystäviä Helsingissä sekä Oulussa, ja ihanaa kummipoikaanikin. Vanhempien luona oli kotoisaa ja Oulun valoisat illat toivat mieleen lukioajat; kun ei vielä ollut huolta tulevaisuudesta. Nostalgiaa, sitä löysin joka paikasta. Taidan olla vähän nostalgiaan taipuvainen...


Takana on rento viikonloppu kotona, eikä oikeastaan haittaisi vaikka viikonloppu jatkuisi vielä kaksi päivää. Mutta kunhan seuraavista kahdesta viikosta selviän kunnialla, niin töissä pitäisi kiireen vähän helpottaa. Sitä odotellessa mennään päivä kerrallaan seuraavaan viikonloppuun :)

12. toukokuuta 2014

Kotitöissä

Huh miten ihana Suomi-loma oli! Mutta paluu arkeen koitti heti kotiinpaluun jälkeisenä aamuna...

Onneksi sain kuitenkin jäädä kotitoimistoon tekemään hommia (lue: tyhjentämään meiliboksia, jossa odotti 634 uutta viestiä). Matkakarkkien loput auttaa jaksamaan pienestä jetlaagiväsymyksestä huolimatta.


Lisää juttua seuraa kunhan selviän näistä ekoista työpäivistä kunnialla. :)