26. marraskuuta 2014

Gobble gobble

On aika vetää hetki henkeä, noin niin kuin kollektiivisesti koko kansa. Huomenna on kiitospäivä ja jopa hektisimmillä aloillakin toimistotyöntekijöille annetaan vapaapäivä ja lupa ottaa rennosti perheen ja ystävien seurassa. Oma pomoni on vapaalla keskiviikosta maanantaihin ja jos minulla olisi lomapäiviä joita käyttää, niin olisin kyllä minäkin. Mutta uutena työntekijänä saan ekat lomapäivät "tililleni" vasta joulukuussa...


(D toi kaupungilta minulle tsemppikahvin, jonka kannessa oli kiva viesti.)

Ajoimme tiistai-iltana (välttyäksemme keskiviikon kamalilta ruuhkilta) Oregoniin kiitospäivän viettoon. Minun pitää tehdä jonkin verran töitä sekä tänään että perjantaina, mutta onneksi voin tehdä töitä etänä niin päästiin sukuloimaan :) Varsinkin kun D:n veli perheineen saapui Coloradosta asti paikalle myös. Heitä emme olekaan nähneet häiden jälkeen.

Kiitospäivänä otetaan rennosti, syödään hyvin ja tänä vuonna katsotaan Seahawks vastaan 49ers peli, oikein periamerikkalaiseen tyyliin. 

Niin, ja tuo "gobble gobble" on kiitospäivän toivotus, jolla minutkin eilen töistä lähtiessä hyvästeltiin sillä kiitospäivän toinen nimi on kalkkunapäivä.

18. marraskuuta 2014

Marraskuu

Synttärikuukauteni alkoi tänä vuonna vähän salakavalasti. Ja nykyäänhän marraskuu on synttäreiden ja isänpäivän lisäksi myös hääpäiväkuukausi, joten monien inhokkikuukausi (kun on niin pimeää, märkää, kylmää jne.) on minulle entistä mieluisampi aika vuodesta.


Vuosi sitten olin juuri mennyt naimisiin ja vasta aloittelin elämää täällä länsirannikolla. Tänä vuonna lensimme Suomeen lokakuun lopussa ja saimme juhlia yksivuotishääpäivää kolmeen otteeseen, kolmessa eri kaupungissa ystävien ja sukulaisten kanssa.


Säät eivät enää ole marraskuisessa Suomessa ihan sitä mitä lapsuudestani muistan, mutta onneksi sentään pari kaunista pakkaspäivää saatiin reissun aikana kokea. Kolme aurinkoista pakkaspäivää, yksi jokaisessa kaupungissa: Oulussa, Raumalla ja Helsingissä.


Heti kotiin palattuamme olin viikon (Suomi-)flunssassa ja vasta eilen pääsin ensimmäista kertaa urheilemaan. Yli kahden viikon tauon jälkeen teki hyvää päästä vähän hikoilemaan ja toivottavasti ehdin tällä viikolla salille vielä pari kertaa. Marraskuu on aika katkonainen tänä vuonna tuon Suomen reissun ansiosta; tämä viikko on ainoa kokonainen työviikko koska ensi viikolla on kiitospäivä! Eli saan yhden vapaapäivän töista (torstai), keskiviikon ja perjantain teen sitten etänä töitä Oregonista käsin. Menemme sinne kiitospäivän viettoon D:n perheen kanssa. Jopa keskimmäinen veljeksistä on tulossa perheineen Coloradosta. :) Heitä emme olekaan häiden jälkeen nähneet.

Ja kaikille lukijoille tiedoksi, meidän keittiö on vetimiä vaille valmis. Ne laitetaan paikoilleen tänään. Lupaan ruveta laittamaan tänne jotain ennen ja jälkeen kuvia pian!